Kaupunki kantaa kulttuurivastuuta

Slummi ei siistiydy patsaita pystyttämällä, mutta jos alueen omat arvot otetaan huomioon ja siellä asuvat ihmiset tulevat kuulluiksi, julkinen taide voi säteillä ympäristöönsä paljon yhteistä hyvää.

Helsingin kaupunkisuunnittelumessuilla toukokuun alussa keskusteltiin muun ohessa ”asumisen brändiarvosta taiteen keinoin”. Samaan aikaan Suomen arkkitehtiliitto Safa järjesti Laatua arkeen –seminaarin, aiheena taiteen integroiminen rakentamiseen ja suunnitteluun.

On ilahduttavaa, että taiteen ja rakennetun ympäristön yhteydestä puhutaan vielä prosenttiperiaatteen käyttöönoton jälkeenkin. Julkiset keskustelut kertovat ainakin siitä, että hienoa periaatetta kehitetään edelleen myös käytännössä eikä ajatella, että taidehomma olisi tätä myöten hoidettu.

Taiteen kytkeminen ’laadun’ ja ’brändiarvon’ kaltaisiin käsitteisiin tuntuu kuitenkin vieraannuttavalta.

Lukuisten tutkimusten perusteella toki tiedetään ja yhä yleisemmin myös uskotaan, että taide lisää ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua monin tavoin. Yleisesti tiedossa on sekin, että omaehtoisesti taiteen äärelle hakeutuvat lähinnä ne, joiden elämässä on laatua muutenkin.

Taidetta hyödynnetään kaiken aikaa enemmän terveydenhoidon ja sosiaalityön apuna sekä erilaisten erityisryhmien kanssa. Hyvä niin. Uutiskynnyskin ylittyy näissä yhteyksissä herkästi.

Taide tulee kuitenkin meteliä pitämättä myös yhä useamman kotiovelle, porraskäytävään, pihoihin ja ostareille, työpaikoille ja työmatkan varrelle, kouluihin ja kerhotiloihin.

Ja niin sen pitää tullakin.

Taide kuuluu kaikille varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta.

Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa jos missä on jopa velvollisuus avoimeen, kaikille yhteiseen ja käyttäjilleen ilmaiseen taiteeseen.

Julkiseen tilaan sijoitettu teos yhtä lailla kuin sinne tuotu tai siellä tehty kulttuuri on osoitus arvostuksesta, niin tilan ja alueen kuin ihmistenkin huomioon ottamisesta.

Jos seudulla asuvat tai siellä liikkuvat ihmiset kokevat taiteen jollain lailla kohentavan tai elävöittävän ympäristöään, yleensä sitä myös kohdellaan hyvin. Julkisesta taideteoksesta voi tulla koko alueen symboli tai vähintäänkin maamerkki. Ainakaan se ei vähennä alueen arvoa eikä vetovoimaisuutta.

Yksittäinenkin taideteko tai teos saattaa säteillä hyvää myös kauemmas ympärilleen, ikään kuin kohentaa alueen ryhtiä. Parhaassa tapauksessa siellä asuvat ihmiset alkavat itsekin nähdä ympäristönsä aikaisempaa paremmassa valossa tai tuntea uudenlaista ylpeyttä paikasta, jota pitävät omanaan. Samalla kasvaa kynnys pilata tai pilkata sitä.

Arvostus lisää luottamusta ja vastuunottoa. Siksi julkiseen taiteeseen sijoittaminen voi olla rahallista panostaan paljon suurempi satsaus. Silloin se paitsi kuluttaa myös säästää verovaroja.

Taiteen tuominen ihmisten keskelle voi levittää iloa, nostaa yllättävälläkin tavalla esiin alueen ominaispiirteitä, lisätä vakautta ja myönteistä kehitystä. Se on aina plusmerkkistä – positiivinen ele tai hyvä yritys, jos ei muuta.

Julkiseen tilaan ajatuksella suunniteltu ja huolella toteutettu taide parantaa ympäristöään melkein missä tahansa, kunhan tilaa käyttäviä ihmisiä ensin kuunnellaan ja heidän perustarpeisiinsa vastataan.

Jos elämästä puuttuu paljon, taide tuskin kiinnostaa. Turha kuvitella, että slummi siistiytyisi patsaita pystyttämällä.

Julkisiin taidehankkeisiin onkin syytä ryhtyä silmät auki ja korvat edellä, alueasiantuntijoita eli paikallisia ihmisiä kuunnellen. Se mitä he ympäristössään arvostavat, toivovat ja tarvitsevat voi olla muuta kuin ulkopuoliset kuvittelisivat.

Ei myöskään ole tarkoituksenmukaista tyrkyttää taidetta väkisin tai tarjota samaa kulttuuria kaikille. Julkinen taide vaatii tekijöiltään palveluasennetta.

Tämä ei tarkoita, etteikö taiteilijan omalla näkemyksellä ja autonomialla olisi edelleen merkitystä. Joskus valmis teos tai esityskin voi olla tiettyyn paikkaan ihan paras – kunhan paikka ja taide vain löytävät toisensa tai jonkun, joka oivaltaa yhteyden.

Kaupunki, jolla on varaa ja halua hankkia taidetta, sijoittaa sitä kansalaisten nähtäville ja pitää siitä huolta, rakennuttaa uutta ja korjauttaa vanhaa (ja vieläpä kätkeä rakennustyömaat ajatuksella kuvioitujen aitojen tai pressujen taakse), on varmuudella hyvinvoiva ja asukkaitaan ajatteleva kaupunki. Sellaisena se nähdään myös ulkopuolelta.

Suomen taiteilijaseuran mukaan suurin osa kaikista suomalaisista arvostaa taidetta arjessaan.

Prosentti taiteelle -hankkeen vuonna 2015 julkistaman kyselytutkimuksen perusteella 70 % meistä haluaa nähdä kuvataidetta ympäristössään, kuten asuinalueilla, kouluissa, kirjastoissa ja työpaikoilla. 90 % on sitä mieltä, että taide tuottaa elämyksiä, ja 79 % uskoo, että taide parantaa ympäristön viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Taiteen tuomista hyödyistä ollaan jopa valmiita maksamaan.

Yhteiskuntavastuun ja ympäristövastuun ohella olisikin korkea aikaa ottaa kulttuurivastuu osaksi suunnittelua ja päätöksentekoa.

Me kansalaiset olemme jo valmiita. Ovatko päättäjät?

 

 

Avainsanat: , , , , , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.