Suomi 100 Taide 40 000

Minkälainen olisi Suomi ilman taidetta? Miltä näyttäisi ja kuulostaisi Helsinki, jos kaupungista poistettaisiin kaikki kulttuuriin liittyvä? Ainakin Töölönlahdelle ja sen lähiympäristöön vapautuisi tilaa monelle bensa-asemalle ja pääkonttorille.

Taidetta on tiettävästi ollut yhtä kauan kuin nykyisenkaltaisia ihmisiäkin. Vanhimmat luolamaalaukset on ajoitettu yli 40 000 tuhannen vuoden taakse, cro magnon –kaudelle.

Vaikka taide ei ehkä ole perustarve (harvan henki on siitä kiinni), käsitteellinen ajattelu ja kulttuuri sen ilmentymänä lienee yksi ihmisyyden peruspiirteistä. Siellä missä kunnioitetaan ihmisoikeuksia, voi mahdollisuutta taiteen ja kulttuurin kokemiseen pitää myös perusoikeutena.

Sata vuotta sitten, kun Suomessa synnytettiin itsenäistä valtiota, kieltä ja kansakuntaa, omaleimaista perintöämme tehtiin näkyväksi erityisesti taiteen avulla. Vaikka rahaa ja resursseja oli monin verroin vähemmän kuin nyt, Helsinkiin rakennettiin taidemuseo, ooppera ja teatteri, perustettiin suomenkielinen sanomalehti sekä teknisen kehityksen myötä myös yleisradio ja sille oma orkesteri. Pientä Suomea sivistettiin ja yhtenäistettiin säveltämällä, maalaamalla ja kirjoittamalla. Emme halunneet pelkästään näyttää mitä osaamme vaan myös keitä olemme – sekä itsellemme että muille.

Taide ei ollut niin vapaata ja monimuotoista kuin nyt, mutta se oli itsestään selvää. Sitä pidettiin arvokkaana ja tavoittelemisen arvoisena, ja siitä halusivat huolehtia ainakin ne, jotka oli valittu päättämään asioista.

Nyt ilmapiiri on tietyiltä osin muuttumassa. Vaikuttaa siltä, että yhä useamman mielestä kulttuuri ja sivistys – ja ennen kaikkea niihin käytetyt verovarat – ovat pois jostain olennaisemmasta. Että nykyinen taide on joko elitististä, käsittämätöntä, tuottamatonta tai kuollutta tai sitten kaikkia näitä ja joka tapauksessa epäkiinnostavaa tai peräti turhaa. Ainakin ne, jotka näin ajattelevat, ovat äänekkäitä ja tulevat kuulluiksi.

Minkälainen olisikaan Suomi ilman taidetta? Miltä näyttäisi ja kuulostaisi Helsinki, jos kaupungista poistettaisiin kaikki kulttuuriin liittyvä? Ainakin Töölönlahdelle ja sen lähiympäristöön vapautuisi tilaa monelle bensa-asemalle ja pääkonttorille.

Entä mitä meille jäisi ilman taiteen julkista rahoitusta? Mitä täällä kasvaisi mainosvaroin tai marginaaleissa? Mistä muodostuisi henkinen pääomamme? Miten ymmärtäisimme toisiamme tai kertoisimme itsestämme?

Kaikkien taidetta työkseen tekevien, sitä säännöllisesti nauttivien ja muiden sen säilyttämisen arvoiseksi kokevien pitäisi nyt pysähtyä miettimään. Tiettyjä asioita ja arvoja on syytä tiukasti puolustaa, toisia on uskallettava muuttaa. Yksikään kulttuuriorganisaatio ei voi enää käpertyä itseensä tai tuudittautua ajattelemaan, että kaikki voitava olisi jo tehty.

Niiden, jotka esimerkiksi asemansa vuoksi määrittävät taiteen mahdollisuuksia, tulisi huolella ja mahdollisimman laajalla otannalla tutustua siihen, mitä taiteessa tapahtuu, mihin se vaikuttaa, mikä vaikuttaa siihen ja mitä siitä ajatellaan.

Taiteen kuluttajat ja harrastajat voivat kysyä itseltään, miksi hakeudumme taiteen äärelle. Mitä saamme siitä? Mitä annamme sille? Onko se muuttanut meitä, tapaamme ajatella tai perspektiiviä, josta katsoa maailmaa?

Taidelaitoksilta voidaan kysyä, kokevatko ne vaalivansa nimenomaan taidetta, ja jos, niin kenelle ne sitä tekevät. Miten ne voisivat toimia vielä paremmin? Mihin niitä tarvitaan vuonna 2017? Entä kymmenen, viidenkymmenen tai sadan vuoden kuluttua?

Mikä on taiteen paikka ja tarkoitus yhteiskunnassa? Mitkä ovat sen mahdollisuudet kehittää kaupunkia, meitä kaikkia, yhteistä ympäristöämme?

Minä en ymmärtänyt = Tämä on turhaa.

Ajatuskaava on tälle ajalle tyypillinen; mutta kannattaisiko taiteen tapaista asiaa sittenkin lähestyä piirtämällä sen ympärille vähän omaa napaa laajempi kehä?

Taiteessa tehdään toki paljon sellaista, joka voi tuntua vieraalta tai vaikealta, jättää kylmäksi, ärsyttää tai järkyttää. Taide on riski niin tekijälleen kuin kokijalleenkin: aina ei todellakaan onnistu.

Johtuisiko pyrkimyksestä torjua tällaiset loukkaantumiskokemukset, että taiteeseen ja taiteilijoihin lyödään usein vierauden, turhuuden tai ylimielisyyden leima?

Taide on itseilmaisua, mutta se on myös inhimillistä vuorovaikutusta. Se tuo ihmisiä usein ihan konkreettisestikin yhteen, puhuttelee meitä yhtä aikaa, silti ikään kuin yhtä kerrallaan. Kokemus on usein henkilökohtainen, silti jaettu. Siitä voi tehdä mieli vaihtaa ajatuksia, mikä sivistysvaltiossa ja toimivassa demokratiassa lienee arvo sinänsä. Eikä taidetta ole toisenkaanlaisissa yhteiskunnissa vielä tähän mennessä onnistuttu lakkauttamaan.

Taide saattaa toimia viihdyttävänä ajanvietteenä, mutta myös auttaa käsittelemään vahvoja jännitteitä, suuria tunteita, syviä ja vaikeitakin kysymyksiä. Tai pieniä. Se voi synnyttää voimakkaita henkisiä elämyksiä kohottamalla ajatukset arjen ja ajan yläpuolelle. Lisäksi sillä on kyky kehittää empatiaa ja ymmärrystä, stimuloida mielikuvitusta, tarjota lohtua, tuoda iloa ja luoda toivoa.

Taiteesta puhuminen kuulostaa helposti paatokselliselta, koska kyseessä olevat asiat ovat niin isoja.

Vaikka taide itsessään ei muuttaisi maailmaa, se voi muuttaa ihmisiä, jotka tekevät tulevaisuuden.

Luolamaalausten jälkeen olemme 40 000 vuodessa päässeet tähän. Vaikea uskoa, etteikö jatkoa seuraisi – niin Töölönlahdella kuin muuallakin.

 

Avainsanat: , , , , , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *